Voisin kirjoittaa muutaman sanan ihmisistä täällä, kun minulla on jo parin viikon kokemus aiheesta. Näkemykseni tulee ehkä tulevaisuudessa tarkentumaan, mutta sitten onkin mielenkiintoista verrata näitä ensimmäisiä vaikutelmia siihen, mitä ajattelen kun tiedän enemmän. Täällä ei ole liikaa ihmisiä ja luulen, että alaskalaiset saattavat vielä vähän erota muista jenkeistä, mutta ehkä tämänkin perusteella voi vetää joitain varovaisia johtopäätöksiä jenkkien tavoista yleensä.
Ensinnäkin suomalaisittain silmiinpistävää on se, että kaikki ihmiset täällä ovat kovin ystävällisiä.Minulta kysellään kuulumisia, kanssani jutellaan ja vaihdetaan käytävällä muutama sana. Lisäksi ihmiset joiden kanssa juttelen, tuntuvat suhtautuvan varsin innostuneesti siihen mitä minulla on sanottavaa. [Ou grrrREIT ja that's wonderful!] Epäilen kuitenkin, etteivät he itse asiassa reagoi siihen mitä minä sanon, vaan sanovat jotain ihan vaan sanoakseen jotain. Enkä oikein osaa vastata jatkuviin, iloiseen sävyyn heitettyisin, “Hi, how are you?” -kysymyksiin. Mutisenpa vain hiljaisen fine-thank-you-how-are-you:n ja näytän kiusaantuneelta. Mutta ehkä kulttuurien törmääminen laajentaa natiivien maailmankuvaa. On hyvä ja avartava asia joutua kohtaamaan erilaisia ihmisiä, jotka tulevat erilaisista kulttuuritaustoista. Oikeastaan siitä syystä minä en ole keksinyt itselleni mitään lempinimeäkään, vaan vaadin sinnikkäästi että ihmiset kutsuvat minua Varpuksi, siitä huolimatta että tiedän nimen tuottavan useimmille ääntämyksellisiä vaikeuksia.
Uutta Suomeen verrattuna on myös se, että vieraat ihmiset saattavat kadulla nyökätä ihan kuin he tuntisivat minut ja kaupanmyyjät antavat pukeutumisvinkkejä talven varalta. Aivan kuin he olisivat huolissaan siitä että pysyn lämpimänä kun alkaa pakastaa. Melkein joka paikassa tuntuu jäävän suustaan kiinni, varsinkin kun puhun englantia oudolla korostuksella. Yleisesti ottaen kuitenkin luulen, että kiinnostus on poikkeuksia lukuunottamatta vain hyvää käytöstä eikä mitään sen kummempaa. Jenkit ovat oppineet huomioimaan muut ihmiset, mutta ei se silti tarkoita että he haluaisivat oppia tuntemaan ja kontaktit jäävät pinnalliseksi. Sitten on ihmisiä, joitten kanssa jotenkin synkkaa heti ja tapasin sellaisen lauantaina. Ihan oikean jenkin vielä. Puhuimme myöhään yöhön kaikennäköistä maailmanpolitiikasta, tulevaisuudensuunnitelmistamme ja monista muista asioista.
Hyvä asia aidon jenkin kanssa keskustelemisessa on se, että voi kysyä kaikki tyhmät kysymykset, joita ei ole aiemmin päässyt esittämään. Minua on esimerkiksi ihmetyttänyt täkäläinen leadership-taitojen painotus. Johtajuus tuntuu olevan esillä aivan kaikkialla. Esimerkiksi: melkein jokaisiin saappaanheittokisoihin houkutellaan vapaaehtoisia lupaamalla että mukana oleminen parantaa johtajuustaitoja. Mutta miksi koko asialle annetaan niin paljon painoarvoa kun eihän siitä Euroopassa tunnu kukaan huolivan? Jotenkin käsitin uuden ystäväni puheista, että johtajuustaidot ovat tärkeitä, koska ne auttavat nousemaan erinomaisuuteen. Ei riitä, että osaa kaiken ja tietää kaiken, vaan menestyäkseen kilpailussa yksilön täytyy loistaa ja osa loistosta tulee juurikin johtajuustaidoista. Johtajuustaidot siis (tätä hänen selityksensä minusta implikoi) auttavat ihmistä tulemaan self-made-men:eiksi ja kapuamaan kohti amerikkalaista unelmaa. Virallisesti tietysti johtajuustaidot ovat tärkeitä, jotta johtajuudessa vahvat ihmiset voisivat kehittyä johdattamaan laumaa suurempaan yhteiseen hyvään.
Nyt ymmärsin myös, mitä se omituinen porukka orientaatiotapahtumissa oli josta kirjoitin aiemmin. He olivat tulevia johtajia.
Ja mitä minulle muuten kuuluu? No, olin eilen Tanana-joella T:n, J:n ja perheen kanssa. Katselimme vähän ympärillemme, grillasimme ruokaa avotulella ja luimme päivän lehden. Oli rauhallista ja mukavaa ja aika kului nopeasti. Ennen vesille lähtöä tapasimme pari J:n botanistikolleegaa, joiden kanssa päädyin juttelemaan. He kertoivat, että 1920-luvulla Alaskaan tuotiin saamelaisia opettamaan eskimoille porotaloutta. Porotilat kuitenkin valuivat nopeasti valkoisten käsiin, sillä paimentolaisuus ei kai istunut metsästäjäkansojen maailmaan niin hyvin, että se olisi voinut sinne juurtua. Porot karkailivat karibujen mukaan, mikä ei ollut omiaan helpottamaan tilannetta. Jossain vaiheessa saamelaisille sanottiin, että nyt sitten sopii palata kotimaahan, tai mennä naimisiin paikallisen kanssa. Monet kai jäivät, mutta en tiedä tarkemmin. Tästä asiasta pitää ottaa vähän enemmän selkoa. Toisaalta ehkä ei. Olisi hullua tulla Alaskaan ihan vain lukeakseen koko ajan saamelaisista. Sitä voin kai tehdä kotonakin..
Luennot ovat myös alkaneet, mutta kerron niistä ehkä myöhemmin enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti