Kulttuurishokki työpaikalla

Työnhakuni päättyi muutama viikkoa sitten kun eräästä ravintolasta soitettiin että minulle olisi töitä astioidenkerääjänä, ja sinä henkilönä joka ohjaa ihmiset oikeisiin pöytiin. Olen siis saanut ensimmäisen kosketukseni sekä ravintolatyöhön, että amerikkalaiseen työkulttuuriin. Seurauksena on ollut aikamoinen kulttuurishokki.

Ravintolatyö on täynnä julkisia salaisuuksia, asioita joista kaikki tietävät, mutta joista kukaan ei hiiskahdakaan, sillä vaikeneminen pitää tilanteen hallinnassa. Jos asioista puhuttaisiin, puhumisen teko saattaisi aiheuttaa dominoefektin, joka pakottaisi ihmiset toimimaan, ja status quo on parempi kuin kapina: kukaan ei suutu ja järjestä kohtausta, kukaan ei saa potkuja, eikä kukaan saa veroviranomaisia niskaansa niin kauan kuin asioista ei puhuta.

1. Kukaan ei koskaan kerro kuinka paljon he oikasti saavat tippiä. Tippikulttuuri on tärkeä osa tarjoilijoiden, baarityöntekijöiden ja meidän "hostess" työtämme. Asiakkaat antavat tippiä noin 20% laskun loppusummasta tarjoilijoille, ja tarjoilijat antavat meille tippiä siitä että me autamme heitä. Merkittävä osa kaikkien palkasta koostuu tipeistä ja vaikka tipit ovat palkkaan verrattavaa tuloa, monet eivät varmaankaan ilmoita tippejään täysmääräisesti. Tippien määristä ei myöskään puhuta omassa porukassa, jottei kateus tai katkeruus heräisi.

2. Kukaan ei puhu pahaa työpaikasta tai työnjohdosta, vaikka johdon ongelmat olisivat ilmeisiä. Managereille ja omistajille ollaan aina ylettömän ystävällisiä vaikka kahdenkeskisissä keskusteluissa sävy olisi täysin toinen.

3. Siitäkään ei puhuta, että omistaja maksaa meille tuntipalkan ja lisää siihen palkkanauhaan ilmoittamamme tipit, joista me maksamme verot. Sitten hän vähentää tipit (jo verotetusta) kokonaispalkastamme, eikä varmaankaan ilmoita tällä tavalla varastettuja tuloja omassa veroilmoituksessaan.

Mutta shhh! Onhan sentään paljon parempi olla töissä kuin työtön. Vaikeneminen on välttämätöntä, vaikka kaikki tietävät tarkalleen ne asiat joista vaietaan.