Oulupäivitys 1

Oulu. Olen tässä miettinyt muutamia päiviä että mistä ihmeestä sekin nimi tulee; en keksinyt vastausta. (Janne Saarikiven Kotus-sivuilla julkaiseman artikkelin tiivistetty pointti on, että nimi on hyvin vanha ja saattaa tarkoittaa tulvivaa vesistöä.) Olemme kuitenkin olleet J:n kanssa täällä nyt jo pari päivää ja kokemuksemme ovat ristiriitaisia. Luulen että me molemmat kärsimme kulttuurishokista. Toisaalta täällä on hienoa ja kaunista, mutta toisaalta täällä on myös ankeaa, kolkkoa ja tällä hetkellä vielä hieman sateistakin.

Kun tulimme juna-asemalle, meitä oli vastassa J:n ihana kummioppilas autonsa kanssa. Hän vei meidät ja meidän tavaramme uuteen asuntoomme, joka paljastui isoksi, ankeaksi ja tyhjäksi. Järkytys oli melkoinen kun huomasimme että 2h+keittiö tarkoittikin kahta solutyyliin erillistä huonetta ja tilavaa keittiötä. Molempiin erillisiin huoneisiin oli järjestetty laveri jonka päällä oli vaahtomuovipatja, pöytä, ja yksi tuoli. Missään muualla ei ollut muuta, kuin valkoisina kumisevat seinät. Ei edes kattolamppuja. Meidän ensimmäinen sisustustoimenpiteemme oli järjestää sängyt vierekkäin vain huomataksemme että laverit ovat eri korkuiset. Neuvokkaina nuorina ihmisinä keksimme hyötykäyttää eteiseen kasautuneen mainospinon sängyn jalkojen alla, ja kas! uusi parisänkymme oli valmis. Ehkä tämä on PSOASin hienovarainen suositus siitä, että opiskelijapariskunnat nukkuvat sitten eri huoneissa jotteivät opinnot häiriinny?

PSOAS on muutenkin ihmeellinen ja epävieraanvarainen. Velottavat ketkut noista vähistä huonekaluista 15e kuukaudessa, jottei vaihto-opiskelijoiden tarvisi kaikkea hankkia itse, mutta sitten muut perusasiat, kuten lamput puuttuvat. Kirjahyllyistä, laatikostoista tai sohvista tuskin uskaltaisi edes haaveilla. Varustetaso saa UAFn asuntolan vaikuttamaan ylelliseltä. Internet täällä piti avata erikseen sopivan maksun saattelemana, eikä sen asentamiseksi linuxille ole ohjeita. Kaapelipistoke on vain yhdessä huoneessa. Tervetuloa siis PSOASille, vaihto-opiskelija!

Oulu taas sinänsä vaikuttaa kauniilta ja ystävälliseltä paikalta. Olen ollut vaikuttunut pyöräteitten hienoudesta ja siitä, että kaikenlaiset ihmiset pyöräilevät. Ensimmäisenä päivänä seurasin vanhaa isoisää, joka neuvoi meille tietä keskustaan kertoillen samalla rakennusten historiasta – kasarmista, voimalasta ja Huvilasaarista. Hänellä oli pyörä joka oli varmasti vähintään kolmisenkymmentä vuotta vanha ja ilman vaihteita, mutta hyvin tuo kumisaappainen pappa sillä sotki eteenpäin. Pankkikonttorissa työntekijä vitsaili minun kanssani. Espressokupillinen maksaa alle kaksi euroa. Täällä olisi helppo vaikka viihtyä!

Tänään olemme menossa katsomaan irlantilaisia elokuvia Oulun Elokuvakeskukseen jossa on Irish Film Week.