Aikaa on kulunut viimeisimmästä postauksesta. Pahoitteluni. Töitä on vain ollut viime aikoina reippaasti, joten ei minulla ole ollut vapaata edes niin paljoa että olisi voinut keskittyä kirjoittamaan blogia. Mutta ei se johdu pelkistä koulutöistäkään. Lähetin nimittäin tuossa syksymmällä huvikseni työhakemuksen antropologan opettajalleni, kun heillä oli tutkimusavustajan paikka avoinna. Vähän haastattelun jälkeen Mike Koskey lähetti sähköpostia, että onneksi olkoon vaan. Sen jälkeen kiirettä onkin riittänyt.
Neljä kurssia on oikeasti aika pajon työtä täällä päin maailmaa, varsinkin jos ihmisessä on yhtään perfektionistin vikaa. Esseitä pitää kirjoittaa harva se viikko, ja kurssisuorituksena luetaan tyypillisesti nelisen kirjaa – ainakin osittain, mikäli kyse on alemman tason kursseista ja deadline tosiaan on deadline. Ihan erilaista kuin Suomessa... Minä taas olen yrittänyt tehdä täälläkin kaiken yhtä hyvin kuin tekisin Suomessakin, vaikka vaatimustaso täällä on ehkä alhaisempi.
Sitten on työ. Se tuntuu keskimäärin mielenkiintoisemmalta kuin koulutyöt ja nyt kun loma on alkanut, on mukavaa että voin keskittyä siihen enemmän. Tehtävänä on Yukon-Charley National Preserven etnografisen yleiskuvan rakentaminen, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tähän mennessä olen kahlannut läpi päälle kuuttakymmentä tuntia haastattelunauhoja ja analysoinut dataa muutamaan erilaiseen kategoriaan. Olen ehkä puolivälissä urakkaa ja kuukausia on vierähtänyt.
Yukon-Charleyn alueella on todella pitkä, kunniakas ja monimuotoinen historia. Ensin Han-Athabascan -intiaanit asettuivat sinne viimeisimmän jääkauden jälkeen kehittäen melko pitkälle Yukoniin perustuvan kulttuuriadaptaation. Heidän nimensä tarkoittaakin joen kansaa.
Sitten tuli time of the contact, ja erinäiset kauppiaat perustivat linnoituksiaan alueelle vaihtaakseen hyödykkeitä turkiksiin. Sitten joku--riippuu kertojasta, kuka--löysi Dawsonin alueelta kultaa, ja kultaryntäys Yukonin ja Klondiken alueelle alkoi. Kultaryntäys siirtyi 1899 Nomeen, ja alue rauhoittui. Kaupungit jäivät asumatta ja täysin orgaanisesta materiaalista rakennetut kämpät alkoivat hitaasti rapistua. Nation Cityn postitoimisto suljettiin vuonna 1924 ja 1976 kaupungista ei ollut jäljellä muuta kuin rauniot. Ensin eläimet tunkeutuivat sisään hävittäen ruoat joita saattoi jäädä jälkeen, sitten katot hajosivat. Kevättulvat ehkä lisäsivät osansa hävitykseen. Muutaman kerran kävi niinkin, että aavekaupunkiin asettui ansastaja pitämään majapaikkaansa ja mistäpä saisikaan helpommin polttopuuta, kuin tuvan seinästä. Nykyään kultaryntäyksen boomtowneista ei ole jäljellä enään juuri mitään.
Sitten tulivat end-of-the-roadersit ja hipit, joita kutsutaan nimellä river people. He olivat valkoisia ja urbaaneja ihmisiä, jotka muuttivat Alaskan puskaan päästäkseen pakoon yhteiskuntaa ja sen infrastruktuureja. End-of-the-roadersit erityisesti pakenivat usein Vietnamin tai Korean sodan muistoja, muuttaen tien päähän, kauas sivistyksestä. River people puolestaan oli alakulttuuri joka sai nimensä asuinpaikan valinnasta: he muuttivat Yukonin ja sen sivujokien varrelle eläen metsästämällä, kalastamalla ja myymällä turkiksia.
Sitten tuli National Park Service joka muutti Yukon-Charley -alueen kansallispuistoksi. He taas eivät nähneet hippien historiallista arvoa ja alkoivat hiillostaa ihmisiä pois alueelta. Ihmiset jotka pakenivat sääntöjä frontieriin, alistettiin kaikennäköisille säännöille ja luvanhakumenettelyille. Ihmiset kyllästyivtä ja lähtivät alueelta ja tätä nykyä siellä asuu kuulemma enään pari perhettä.
Alue on kovin mielenkiintoinen ja minä olen oppinut siitä paljon yksityiskohtaista tietoa. Tiedän esimerkiksi, missä Yukonin sulapaikat suunnilleen ovat talvisin, tiedän parhaat kalapaikat ja sen, miten metsäpalot vaikuttavat näätäpopulaatioihin. Tiedän myös mitä luonnonmerkkejä seuraamalla pystyy ennustamaan lohen juoksun jokeen. Lisäksi osaisin kertoa yhtä sun toista vahoista asuinpaikoista ja historiallista kämpistä. Siitä tulee hauskaa kun ja jos pääsen käymään siellä!
Hauskaa olen pitänyt vaihtelevasti. Ehkä laatu korvaa määrän? Olen muun muassa käynyt pariin otteeseen katsomassa yliopiston eskimotanssiryhmää Inu-Yupiaqia. Luokkakaverini Taty, joka on kutsunut minut noihin tapahtumiin, on myös esitellyt minut ystävilleen, jotka näyttävät nyt sitten olevan minunkin ystäviäni.
Ataat on erityisen mukava. Hän vaikuttaa hyvin sosiaaliselta ja hän on varmasti kiinnostunut kaikista ihmsistä. A. ja hänen kaverinsa auttoivat minua jopa muuttamaan uuteen asuntooni, raahaten käsipelillään minun matkalaukkuni yliopistoalueen toisesta päästä toiseen päähän. Hän myös kutsui minut jouluksi heidän kyläänsä, mutta kun sinne ei mene tietä ja lentäminen lyhyellä varoitusajalla olisi ollut todella kallista, en lähtenyt. Ja onhan minulla töitä tehtävänä. Hänelläkään ei ollut rahaa kuin menolippuun, joten saa nähdä tuleeko hän ensi vuonna kouluun ollenkaan!
Toivon että minulla on aikaa ja mahdollisuuksia nähdä Alaskaa ennen kuin lähden takaisin Suomeen. Uudenvuoden jälkeen on sentään odotettavissa matka Eagleen, Yukon-Charleyn eteläpuolelle. Kesällä voisin ehkä vierailla A:nkin kylässä. Alaska on niin monipuolinen paikka, että täältä löytyy kaikkea tundrasta valtavia puita kasvaviin sademetsiin ja vuoristosta jokisuistoihin. Eniten ehkä haluaisin käydä lounais-Alaskassa: Aleuteilla ja Haida Gwaiin metsissä. Pohjoisessa Barrow kuulostaa kiinnostavalta.
...Jatkoa seuraa.
