Talviunia

Koulu alkoi tänään ja minun talviuneni toivottavasti ovat ohi. Olen tosiaan lomalla lähinnä nukkunut, tehnyt töitä nelisen tuntia päivässä ja irkannut, joten elämä on ollut hiljaisehkoa ja kapeaa. Mutta kai se oli tarpeen. Minä luulen että talvihorros on osa luontaisia prosesseja pohjoisilla alueilla, eikä ihmisen normaalisti kuulukaan olla koko aikaa täydessä vauhdissa. Historiallisesti talvella ei ole ollut paljoa elinkeinoihin liittyvää tekemistä, sillä yleensä saalis ei ole liikkunut ja meri on ollut jäässä. Täällä päin maailmaa keskitalvi on ollut levon aikaa jolloin on korjattu tavaroita ja keskitytty seremonialliseen elämään juhlineen ja hauskanpitoineen. Niinpä minäkin olen nukkunut surutta omaa talviuntani.

Sitä aina odottaa lomaa kun sitten muka ehtii tehdä niin paljon kaikkia asioita mitä ei muuten ole ehtinyt. Mutta ei se koskaan mene niin – ainakaan minulla. Minun piti tällä lomalla lukea paikan teoriaa koskevia kirjoja, USA:laista kaunokirjallisuutta ja sellaista, kun ei ollut mitään koulukiireitä. Todellisuus on toista: enimmäkseen sitä sitten kuitenkin vain lepäili, vähän jotain lueskeli ja venyi nurkissa. Mutta hah! En jaksa kantaa asiasta syyllisyyttä, sillä onpahan sitten stressitön ja levännyt olo kun on taas kevät, ja aika saada aikaan.

Olen miettinyt että ehkä hankin kirkasvalolampun kun palaan Helsinkiin/Suomeen/asetun pysyvästi asumaan jonnekin, mutta kyllä se jotenkin tuntuu huijaukselta. Minä haluaisin vähän vastustaa tehokkuusajattelua. Minusta on luonnollista levätä keskitalvella kun on kaamos ja kylmä, sillä niin se vaan menee. Ei siihen väsymykseen tarvi masennuslääkkeitä, ei alkoholia, ei kirkasvalolamppuja, saati sitten multivitaa tai muuta humpuketta. Eikä ainakaan kannata tuntea syyllisyyttä vetämättömästä olosta, sillä on normaalia olla tehoton ja laiska jos aurinko ei nouse. Yhtä vähän kesällä kannattaa syödä unilääkkeitä kun ei nukuta, sillä pohjoisilla alueilla kesämania lienee yhtä tavallinen ilmiö kuin kaamosväsymys, eikä siinä ole mitään lääketieteellistä ihmettä. Haluaisin vain yrittää hiljalleen hyväksyä luonnolliset rytmit ja viisveisata yhteiskunnalle joka kai haluaisi minun aina vaan antavan 110% itsestäni.

Kesä on yksi asia, mistä täällä on puhuttu viime viikkoina hämmästyttävän paljon. Olen kuullut lukemattomia kertoja että Alaskan kesä tekee talvesta kestämisen arvoisen. Minä olen iloinen että kaiketi jään tänne jotta voin kokea sen kaiken. Täällä ei kuulemma kesällä nukuta, vaan hillutaan bluegrass-festareilla yökaudet sillä aurinko ei laske, ja mennään väsyneinä mutta onnellisina töihin. Sitten kalastellaan ja lasketaan kanooteilla jokia. Ihmiset tulevat ulos kuoristaan ja kesäkuukaudet tuntuvat yhdeltä juhlalta. Mutta niinhän se on Helsingissäkin. Kesäöinä kun kärsii unettomuudesta, huomaa että kaupunki on täynnä elämää vuorokauden ympäri. Puistoissa on aina ihmisiä: aina joku on kävelemässä jonnekin ja keskimäärin kun kohtaa toisen ihmisen kello viiden aikaan Esplanadilla, sillä toisella on onnellinen hymy kasvoilla. Ehkä kesäekstaasi on jotenkin yhteistä pohjoisille alueille?

Mutta nyt on vihdoin aika unohtaa talviunet ja suuntautua taas työntekoon. Tänään, luentojen ensimäisenä päivänä, Ting-room oli täynnä Norther Studies opiskelijoita, mikä on varma kevään merkki. Istuin siellä hyvän tovin ennen tuntien alkua ja vaihdoin kuulumisia muiden kanssa. Osalla oli ollut todella mukavat lomat lämpimissä osavaltioissa ja osa taas oli sinnitellyt Alaskassa. Olin myös iloinen kun Taty tuli takaisin viime viikon perjantaina. Lily, kiinalainen kämppikseni, on ollut oikein hyvää seuraa, mutta silti on mukavaa että talossa on enemmän elämää. Kävimme Tatyn ja Bethin kanssa viime perjantaina ihan ravintolassa syömässä, vaihtamassa lomakuulumisia ja juomassa margaritoja. Heillä on ilmeisesti ollut tapana laittaa perjantaisin hyvää ruokaa, rentoutua ja tehdä jotain kivaa.

Meille on samoja kurssejakin tiedossa. Dr. Koester pitää kurssin Northern Atlantic Cultures, mikä ei sinänsä ehkä kuulosta mitenkään tajuntaaräjäyttävältä, mutta Koester on kuulemma todella hyvä ja inspiroiva opettaja. Sen lisäksi minulla on History of Modern Scandinavia, joka otin kun opettaja niin kauniisti pyysi suomalaisvahvistusta. En aluksi ollut kovin innoissani kurssista kun ajattelin sen olevan jotain tyyliin “kaikki pohjoismaiden sotahistoriasta” mutta nyt kun olen ollut yksillä luennoilla, se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Me luemme lähinnä aatehistorian yleislinjoja (kaiketi) ja sen lisäksi pohjoismaista kirjallisuutta. Muun muassa Aleksis Kiven Heath Cobblers on lukulistalla. Eniten ehkä odotan Mike Koskey pitämää kurssia Traditional Ecological Knowledge, sillä ehkä sen seurauksena opin enemmän erilaisista tavoista hahmottaa maailmaa. Mike Koskey vaikutti jopa jotenkin innostuneelta puhuessaan kurssista, mikä lupaa hyvää.

Ataat on myös päässyt takaisin kylästään ja hänellä oli kuulemma ollut rentouttava loma. Heidän kylässään oli tuullut niin kovasti että bussi oli luisunut sen voimasta pois tieltä.

Äärilämpötiloista.

Tämä teksti on kirjoitettu jo viime perjantaina, mutta Blogger bugitti ja sitten tulikin jo kiire muualle, joten en jaksanut jäädä tappelemaan.

Aika vierii nopeasti kuin tiiliskivet—ei siis kovin nopeasti. Uudesta vuodesta alkanut kireä pakkanen ei ota hellittääkseen ja kaikki toiminta on jäissä. Ihan kuin täällä odotettaisiin kevättä ja lämpimämpiä säitä. Kampus on ollut keskimäärin tyhjä ja hiljainen, mutta tänään tapasin kirjastomatkallani 3 tuttua jotka olivat varmaankin auringonpaisteen ja lämpimän sään takia uskaltautuneet ulos. Tänään on ollut vain -40C pakkasta ja se tuntuu jo aika lämpimältä(!). Jopa korpit ovat tänään jaksaneet kiekkua ympäriinsä ja lisäksi näin tikan, jonka merkistä en tarkemmin uskalla sanoa mitään.

Matka Eagleen meni kuitenkin puihin.Meidän oli tarkoitus lentää sinne kuusipaikkaisella pienkoneella ensi viikon alussa, mutta Eaglepa on kärsinyt -55 F pakkasista ja – ei mitenkään yllättäen — kyläläiset ovat pysytelleet kotosalla. Kylän toimistossa on kuulemma “ainoastaan” -5F pakkasta lämmityksestä huolimatta eikä kukaan ole ollut vastaamassa puheluihin ja soittopyyntöihin. Olen lievästi pettynyt, sillä olisi ollut oikein hauska parantaa alkavaa mökkihöperyyttä ja nähdä muutakin Alaskaa kuin tämä Fairbanks. Mutta kyllä me vielä Eagleen pääsemme. Ehkä jo ennen kuin koulut jälleen alkavat. Säävarauksella tosin tälläkin kertaa.

Minä olen lähinnä nukkunut ja tehnyt töitä. Olen vakuuttunut siitä että joku esivanhemmistani oli karhu. Nukun, teen töitä, otan torkut, teen vähän lisää töitä, katson leffoja. Siinä se enimmäkseen, paitsi että on minulla satunnasta sosiaalista elämääkin. Eräs verrattain uusi ystäväni (El J.) järjestää viikottain Sauna-Sundayn, lämmittäen pienen ja itserakennetun saunan. Sauna on siis perustoiltaan hyvin tiivistetty vaja, jossa on laverit kahdessa kerroksessa. Se lämmitetään tavallisella kamiinalla kuumaksi ja levylle laitetaan iso kattilallinen vettä jotta ilma pysyy kosteana. Toimii aivan yllättävän hyvin ja löylyä riittää! Pitäisi dokumentoida systeemi paremmin, sillä minusta tuon saunan löylyt ovat ehdottomasti yhdet parhaista missä olen koskaan ollut.

T. kertoi että jollakin vanhalla suomalaissiirtolaisella on myös täällä sauna, joka on samalla epävirallinen suomalaisen kulttuurin keskus Fairbanksissa. Olisi tavallaan hauska käydä siellä, sillä minua on alkanut kiinnostaa mitä jää jäljelle kun suomalainen identiteetti hioutuu ja rapautuu ajan myötä pelkiksi ydinpalikoikseen. Minusta näyttää siltä että sauna on yksi niistä elementeistä jotka pysyvät ja pitävät etnistä identiteettiä yllä.

(Yllä oleva kuva on maisema kampukselta Fairbanksin kaupunkiin päin, neljänkymmenen asteen pakkasessa. Huomatkaa jääsumu. Ei lennä koneet ei.)